sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

1:12 massailua

Minulla on meneillään pitkäaikainen 1:12 nukkekotiprojekti, jonka rakentelun aloitin noin vuosi sitten. Huoneet ovat tällä hetkellä suurinpiirtein valmiita, mutta vielä pitäisi jaksaa viimeistellä pieniä juttuja, kuten lisäillä lattialistat huoneisiin. Näin netissä kivan kuvan minikoossa tehdyistä UGG-kengistä, joten ajattelin itsekin kokeilla miten ne onnistuisivat. Samalla innostuin massailemaan Fimosta myös mustat converse-kengät ja käsilaukun.



Olen nähnyt kuvia kankaasta tehdyistä tennareista, mutta en ole oikein innostunut tekemään kankaasta kenkiä, sillä se on mielestäni aika vaikea materiaali. Massasta tennarit syntyivät suhteellisen helposti, eikä tarvinnut tuskailla liiman kanssa. :)

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Piristystä harmaalle seinälle

Makuuhuoneeni tyhjä seinä oli mielestäni ankean näköinen, joten ajattelin keksiä siihen jotain mukavaa. Katselin netistä ideoita, mutta mikään ei oikein inspannut. Lopulta päädyin tutkimaan oman kaappini kätköjä, ja löysin ison pinon kaupasta ottamiani maalien sävylappuja. Leikkasin lapuista vinon pinon samankokoisia kolmioita 
  
Ompelin kolmiot yhteen ompelukoneella.



Ripustin viirinauhan seinälle ja kiinnitin sen kirkkaalla teipillä. Saa nähdä kuinka kauan teippi kestää viirinauhan painon. :)


Blogin perustaminen


Ajattelin perustaa blogin, jossa kerron pääasiassa tekemistäni käsitöistä, jotka yleensä ovat erilaisia paperiaskarteluita, esineiden tuunauksia ja nukkekotinäperryksiä. Eipä tästä blogista sen enempää. :)

Olen nähnyt monessa paikassa kortteja, joiden sisällä on suklaalevy. Ajattelin nyt itsekin kokeilla, kun piti keksiä eräälle henkilölle jokin pieni lahja kiitokseksi. Suklaalevykortin tekeminen oli kyllä todella yksinkertaista, sillä leikataan vain suikale sopivan levyistä kartonkia ja taitellaan se suklaalevyn päälle. Sitten leikataan ja liimataan sivusaumoihin sopivat palat kartonkia ja tehdään paketista kivan näköinen. Tällainen lopputulos syntyi: