lauantai 6. kesäkuuta 2015

Origamitaiteilua

Kaupasta tarttui viime käynnillä mukaan styrox-palloja, ja pitsinauhaa. En tuolloin vielä tiennyt, mitä niistä tekisin. Piti vain odottaa sopivaa inspiraatiota. :)
 
Löysin netistä sattumalta hauskan näköisiä "ruusupalloja". En tiedä oliko nuo pallot kasattu oikeista ruusuita vai origameista, mutta ajattelin itse kokeilla tehdä vastaavanlaisen pallon paperista. Etsin netistä erilaisia ohjeita origami ruusuihin, ja niitähän löytyikin todella paljon. Kokeilin tehdä muutamia origameja, ja tykästyin erääseen ruusu origamiin. Ruusuja pitikin sitten tehdä niin paljon, että sain styrox-pallon täysin piiloon. Kuluihan siihen kieltämättä aikaa. :D
 
Lopultakin lopputuloksena syntyi valkoinen, ruusuinen pallo. Näitä ruusupalloja voisi käyttää esimerkiksi sisustamisessa, ja näitähän voisi tehdä eri värisiä. Itse tein ruusut tavallisesta printtipaperista. Kuten kuvasta huomaa, kaikki ruusut eivät todellakaan ole yhtä kauniita tai samanmuotoisia. Mutta harjoitushan tekee mestarin. ;) Jos joku haluaa kokeilla noiden ruusujen taittelua, ohjeita löytyy kun kirjoittaa googleen "how to make the origami rose".