maanantai 24. huhtikuuta 2017

Siluetti "hile" taulu

Olen ostanut työpöytäni ylle kaksi tauluhyllyä, ja tietenkin myös kehyksiä. Olin jo useamman kuukauden katsellut tyhjiä kehyksiä hyllyllä, ja halusin kehitellä jotain "täytettä" kehyksiin.

Idea syntyi aika nopeasti selailemalla netistä erilaisten sisustusjulisteiden kuvia. Etsin itselleni mieluisan peuran siluetin kuvan ja piirsin sen näytöltä paperille. 



Leikkasin mallikuvan irti ja piirsin sen ääriviivat kaksipuoleiselle teippilevylle.



Sitten vain leikkasin peuran jälleen irti ja liimasin toisen puolen valkoiselle kartongille.


Vielä toiseltakin puolelta suojakalvo pois ja hileet pintaan.


Lopputulos näytti tältä.

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Unisieppari ja timanttimaalaus


Sain lopultakin aikaiseksi tehtyä unisiepparin, jonka olen jo pidemmän aikaa halunnut. Kärkkäiseltä löytyi valmiit metallirenkaat, joita käytin työn kehikkona.


Aloitin unisiepparin käärimällä metallivanteen ympärille ohutta lankaa tasaisesti ja napakasti. "Päättelin" työn liiman avulla. Ihan tavallinen liima kuivahti yllättävän nopeasti ja piti langan hyvin paikoillaan. Googlettamalla löytyy hyviä ohjeita unisiepparin tekoon.


Ensimmäisellä kierroksella jätin lenkkien väliin vain parin sentin raon, sillä halusin napakan ja tasaisen verkon unisieppariin. Alla on useampia kuvia työn etenemisestä.






Pujottelin lankaan erilaisia sinisen ja valkoisen sävyisiä helmiä, sillä ne tuovat kivan lisän unisieppariin. Alla on kuva valmiista työstä. Lisäsin unisieppariin höyhentupsuja.




Ja sitten toiseen asiaan, timanttimaalaukseen. Olen vasta itsekin löytänyt kyseisen aiheen. Timanttimaalaus eli yleisemmin diamond painting on periaatteessa sitä, että valmiiseen pohjaan kiinnitetään pieniä timantteja. Olen tilannut työni AliExpressiltä. Toimitusaika yllätti, sillä työt ovat saapuneet noin kahdessa viikossa.

Alla olevan työn tilasin ensimmäisenä, kokoa 50x40, ja kokonaan täytettävä. Näitä saa myös pienessä koossa, esim. 10x20 jne. En kuitenkaan halunnut pientä, sillä kaikki pienet työt ovat todella epäselviä.





Olen säilyttänyt timantteja pienissä rasioissa, joita löysin Tigerista. 9 rasiaa maksoi vain yhden euron!!